Tämä blogi sai alkunsa reilu vuosi sitten, kun kerroimme tarinan yrityksemme synnystä. Olin ollut kotiäitinä 11 vuoden ajan ja oli aika palata työelämään. Minua kuitenkin hirvitti ajatus siitä, että äidin läsnäoloon tottuneet lapset joutuisivat olemaan iltapäivät yksin kotona koulusta tullessaan.

Saadakseni olla lähellä lapsiani, perustin ensin pienen ompelimon, jossa aloin ommella trikoopaitoja. Näiden rinnalle tulivat fleecehatut ja hiljalleen unelmani oli toteutumassa. Sain työskennellä kotoa käsin.

Uskon siihen, kun ihminen todella uskoo omaan juttuunsa ja on valmis tekemään tarvittavan työn sietäen vastoinkäymisiä, jossain vaiheessa eteen osuu kaiken muuttava onnekas sattuma. Näin kävi myös minulle, kun siskoni kerran heitti ilmoille ajatuksen trikoopipojen tekemisestä. Tein koe-erän pipoja ja vein ne myyntiin jälleenmyyjilleni ja asiakkaat ihastuivat heti! Näin syntyi Nettihattu.

Voit lukea tarinan yrityksemme synnystä TÄÄLTÄ!

Töissä ja kotona samaan aikaan

Varsinkin lasten ollessa pieniä äitiyden ja yrittäjyyden yhteensovittaminen oli suuri haaste. Työt tulivat kirjaimellisesti toisinaan jopa keittiön pöydälle saakka, joten työn ja vapaa-ajan erottaminen toisistaan oli haastavaa tai jopa mahdotonta.

Yrittäjyys tällaisessa muodossa on enemmän elämäntapa kuin työ. Ilman lähipiirin tukea en olisi tässä, joten olen joka päivä koko sydämestäni kiitollinen saamastani tuesta. Välillä on ollut helpompaa ja välillä haasteet ovat tuntuneet jopa ylitsepääsemättömiltä. Silti eteenpäin on kuljettu koko ajan.

Olen pyrkinyt joka päivä olemaan lapsillemme esimerkki siitä, mitä työnteko ja vastuun ottaminen liiketoiminnasta tarkoittavat. Onkin ollut hienoa nähdä, miten lapsemme ovat omaksuneet arvoja, jotka ovat tärkeitä minulle ja miehelleni.

Lapset ovat olleet mukana toiminnassamme omasta tahdostaan. Olemme tarjonneet puitteet, joissa voi tienata ylimääräistä taskurahaa osallistumalla yrityksen toimintaan ja jokainen lapsemme on tähän mahdollisuuteen tarttunut. Vain ohimenevinä hetkinä on kuulunut ”minä en ainakaan ala ikinä yrittäjäksi” -lausahduksia, joita voi joskus kuulla yrittäjäperheen lapsien lausuvan.

Yhdessä tekemisen meininkiä

Lapset ovat pieniä vain rajallisen ajan. Siksi meille on ollut tärkeää luoda elämäämme olosuhteet, jossa voimme viettää mahdollisimman paljon aikaa yhdessä perheenä. Olen onnekas saatuani luoda olosuhteet, joissa kolme sukupolvea on työskennellyt yhteisen päämäärän eteen.

Äitini Saara on yrityksemme työntekijä ja lapsemme sekä mieheni ovat toimineet kiireapulaisina. Meillä onkin sesonkiaikaan ollut melkoinen hulina kotona ja keskustelut ovat pyörineet silloin pääsääntöisesti työasioiden ympärillä. Onneksi sesonkien ulkopuolella tilanne tasaantuu ja silloin olemme voineet elää normaalia perhe-elämää.

Jokainen äiti on superäiti!

Oma polkuni ei ole ollut helppo, mutta se on mahdollistanut minulle tärkeiden asioiden toteutumisen. Jokaisen äidin tarina on omanlaisensa ja jokainen lapsen kasvattanut on superäiti omalla tavallaan.

Nyt on aika juhlistaa äitienpäivää ja mikä onkaan tyylikkäämpi tapa tehdä tämä kuin vetää heti aamusta päähän Nettihatun superäiti-pipo! Äitienpäiväpipot täältä!

Koko Nettihatun-porukka toivottaa sinulle mahtavaa äitienpäivää!