Muutos on yrittäjälle enemmänkin sääntö kuin poikkeus. Nettihatulle se on tarkoittanut kasvua yhden ihmisen toiminimestä, kahden ihmisen omistamaksi yritykseksi, joka työllistää lisäksi kaksi työntekijää. Ja kun kasvua tapahtuu, se tarkoittaa myös muutoksia tuotantotiloissa. Tätä on Nettihatun matka ollut, muutoksia ja muuttoja, rakentamista ja remppaamista. Tätä matkaa on tehty Jarnon kanssa yhdessä ja perheemme lapset ovat olleet suurena apukäsinä jokaisessa vaiheessa.

Nettihattu on aloittanut toimintansa silloisen kotimme keittiön pöydän ääreltä kohta 15 vuotta sitten. Perheemme lapset olivat silloin 5v, 7v, 9v ja 10-vuotiaita. Nopeasti huomattiin, ettei keittiön pöytä ole toimivin ratkaisu kankaille ja ompelulle ja teimme talomme ulkovarastosta työhuoneen, jonka koko oli 12 neliötä. Eihän tila suuri ollut, mutta siellä mahtui yksi ihminen toimimaan hyvin. Kaikki tavarat sai olla omalla paikallaan ja työasiat sai jäädä niille sijoilleen päivän jälkeen.

Minulle oli tärkeää saada hoitaa lapset kotona ja olla vastassa koulun jälkeen ja yrittäjäksi ryhtyminen oli oikeastaan ainoa vaihtoehto asian toteutumiselle. Kotiäityis ja yrittäminen sopivat hyvin yhteen ja asiat soljuivat mukavasti eteenpäin, tästä onkin oma postaus, jonka voi halutessasi lukea täältä: https://nettihattu.fi/nettihattu-tarina/

Pari vuotta meni mukavasti soljuen, vaikka kasvun merkkejä oli heti näkyvissä. Ensimmäinen laajennus taidettiin tehdä jo parin vuoden jälkeen ja otimme päätyvaraston käyttöön työtiloiksi. Jarno oli päivätyössä toisessa yrityksessä mutta illat ja viikonloput tehtiin Nettihatun hommia, remppaamisesta verkkokaupan kehittämiseen ja hoidettiin lapset siinä samalla.

Vuonna 2011 avautui Nettihatun verkkokauppa ja Nettihattu meni Facebookiin. Siitä alkoi oikea kasvupolku, joka tarkoitti sitä, että työtä oli niin paljon, ettei yhden ihmisen aika enää riittänyt kaiken tekemiseen. Oli aika palkata ensimmäinen työntekijä. Vuonna 2012 palkkasin äitini Saaran osa-aikaiseksi työntekijäksi ja se helpotti suuresti tekemistä mutta toi tullessaan toisen pulman! Työtilat olivat auttamatta liian pienet kahdelle ihmiselle toimimiseen.

Mietimme ja pähkäilimme tosissaan. Omakotitalomme oli juuri näppärän kokoinen perheellemme mutta työtiloille ei ollut enää paikkaa mihin laajentaa. Olimme kahden vaiheilla, laitetaanko yritys kodin ulkopuolelle vuokratiloihin vai hankitaanko isompi talo, johon työtilatkin mahtuisivat paremmin. Päädyimme jälkimmäiseen vaihtoehtoon, jotta voisin huolehtia lapset edelleen kotona työn lomassa ja ostimme isomman talon, jossa oli piharakennus, jonne saimme järjestettyä isommat työtilat.

 

Muutimme elokuussa 2013 isompaan omakotitaloon ja rakennusfirma tuli tekemään työtilamuutokset piharakennukseen. Tämä oli hyvä päätös, kaikkea ei vain enää ehditty tekemään itse. Työtiloille tuli yhteensä 48 neliötä tilaa ja tietokoneeni/toimistoni oli tässä vaiheessa makuuhuoneessamme kirjoituspöydällä ja logojen kuorintahommat tehtiin keittiön pöydän ääressä nuorison voimin. Meidän nuorilla on ollut hyvä paikka tienata rahaa kotimme keittiön pöydän ääressä, tekemällä kuorintahommia aina koulun jälkeen. Ahkerasti he ovat tehneet sitä kukin vuorollaan ja palkkapäivänä on ollut hyvä mieli jokaisella. Tätä kesti useita vuosia ja jokaisen työpanokselle on ollut todella tarvetta.

Samana vuonna 2013 yrityksemme muuttui toiminimestä osakeyhtiöksi ja Jarno tuli yhä enemmän mukaan toimintaan, vaikka teki edelleen osan ajasta töitä myös toiselle yritykselle. Perheyrityksessä on vain se puoli, ettei työaika pääty koskaan neljältä vaan se on mukana aina ja kaikkialla. Yritys vaatii kokoaikaista kehitystä, suunnittelua, miettimistä ja pohtimista ja se kaikki tapahtuu yleensä illalla töiden jälkeen, kun päivän kiireet on saatu alta pois. Yrittäminen on enemmänkin elämäntapa.

Uudessa kodissa ja työtiloissa hommat luistivat mukavaan tahtiin, oli tilaa elää, olla ja hengittää. Lapsetkin nauttivat uudesta paikasta ja tilasta suunnattomasti.

Nettihattu jatkoi vain kasvuaan, joka vuosi aina vähän kerrallaan. Meillä on ollut tavoitteena hillitty kasvu, jotta pysymme hyvin hommassa mukana ja turhat riskit on karsittu pois, jotta yrittäminen on suhteellisen mukavaa, vaikka työtä onkin ollut paljon. Toki kotona yrittäminen ja lasten ehdoilla eläminen on tuonut omat haasteensa ja välillä äitinä tuntui, että aika ei millään riitä kaikkeen, eikä se tietty riittänytkään. Yrittäjä-äitinä kokee syyllisyyttä siitä, ettei ehdi olla aina lasten kanssa ja samaan aikaan siitä, ettei ole tarpeeksi tehokkaana töissä. Yleensä pyrimme syömään päivällistä yhdessä nuorisomme kanssa ja keskustella tärkeimmät kuulumiset. Ja työhommat jatkuivat sitten illalla, olihan se helppoa kipaista pihan yli työhuoneeseen jatkamaan töitä. Tässä oli toinen haasteellinen juttu, päivät venyivät välillä todella pitkiksi ja se verotti tietenkin voimia. Mutta taiteilemalla mentiin, päivä ja viikko kerrallaan.

Vuonna 2018 olimme jälleen tilanteessa, että työtilat tuntuivat ahtailta ja mietimme ratkaisua asiaan. Keväällä 2019 asia ratkesi vähän kuin itsestään. Onneksemme piharakennuksessa oli toinen varasto, jonne rakennusfirma sai rakennettua toisen työtilan ja ajattelin silloin, että tässäpä hyvä ratkaisu, jolla mennään vielä pitkään. Kunnes tuli pandemia ja verkkokauppamyynti lähti nousuun.

 

Poikkeusolot tekivät verkkokauppaostoksista helppoja ja oli näppärää, kun toimitus tulee kirjepostina suoraan asiakkaan laatikkoon. Samalla verkkokauppavarasto tarvitsi kipeästi tilaa, jotta keräily ja pakkaaminen sujuu vaivattomasti. Tässä vaiheessa palkkasimme toisen ompelijan mukaan hommiin, jotta minulle jäi aikaa kaikelle muulle tekemiselle.

Jälleen kerran mietittiin tilojen laajentamista, mutta tulimme siihen tulokseen, että laajennusta ei enää kannata tehdä tähän ympäristöön. Omakotitalo ja piharakennus oli kauniita sellaisenaan, eikä erillisen lisärakennuksen tekeminen tuntunut houkuttelevalta. Tässä kohtaa pohdittiin eka kerran, että seuraava siirto on lähteä reilusti isompiin tiloihin vuokralle kodin ulkopuolelle ja erottaa samalla koti ja työ erilleen. Tunnistin itsessäni, että työasiat on useinkin vaikea jättää taakse päivän jälkeen, koska ne ovat koko ajan siinä nenän alla, kotona.

Yrittämisen aloittamisesta oli kulunut aikaa kohta 15 vuotta. Tässä ajassa lapsemme olivat kasvaneet aikuisiksi ja nuorimmainen asui enää kotona. Hänkin oli lähdössä kokeilemaan omia siipiään ja odotti vain sopivaa hetkeä. Ratkaisu alkoi muodostua ihan itsekseen. Päätimme myydä talon ja muuttaa yritys omiin tiloihin. Nuorimmainen muutti omilleen ja me muutimme Jarnon kanssa järven rannalle ihan kaksin, koira tietty mukana.

Tämä muuttopäätös on ollut huikean hyvä! Joka päivä iloitsen isoista ja valoisista työtiloistamme ja siitä, että jokaiselle asialle on oma paikkansa. Nykyisissä työtiloissamme on melkein 300 neliötä tilaa, joten tilanpuute ei tule vaivaamaan ihan hetkeen. Toki kaikki neliöt ovat tehokäytössä, mutta voin todeta, että nämä riittää, toivottavasti pitkään. 😊

Ja työpäivän jälkeen on kerrassaan ihanaa lähteä kotiin, järven rannalle ihastelemaan auringonlaskua ja kulkemaan metsäpolkuja, siitä minä nautin täydestä sydämestäni!