Nettihatulla on ollut alusta asti valikoimassa yksivärisiä trikoopipoja ja asiakkaiden toiveista aloimme painamaan niihin myös heijastavia kuvioita. Onhan heijastava pipo todella mahtava keksintö tänne pimeään Pohjolaan!

Pipo tulee laitettua päähän ulos lähtiessä ja kun siinä on kaunis kuvio ja se on vielä HEIJASTAVA, niin se antaa mahtavasti lisänäkyvyyttä liikenteessä liikkuessa. Auton valojen osuessa pipon kuvioon, se toimii aivan kuin heijastimena. Toki suosittelemme käyttämään aina myös oikeaa heijastinta lisäksi.

Jossakin vaiheessa tuli jälleen asiakkailta viestiä, että saisiko valikoimaan koirarotupainatuksia ja hetken pähkäiltyämme asiaa, Jarno huomasi, että piirrettyjä koirarotusilhuettikuvia voi ostaa taiteilijoilta omaan käyttöön ja näin heijastavat koirarotupipot tulivat Nettihatun verkkokauppaan myyntiin.

Osa roduista on matkan varrella muokattu ja piirretty tähän päivään sopiviksi. Tämäkin asia tulee hyvin ilmi, kun asiakkaat kertovat, ettei jokin rotukuva vastaa ihan oikeaa. Olemme etsineet sitten lisää kuvia ostamastamme kirjastosta tai piirtäneet asiakkaan lähettämästä koiran kuvasta rotukuvan uudestaan. Toki piirtäminen tapahtuu sillä ehdolla, että rotukuva laitetaan sitten myyntiin Nettihatun verkkokauppaan, koska piirtäminen vie aika paljon aikaa.

Nyt koirapipoihin saa valittua tassupainatuksen pipon toiselle sivulle ja lisäksi vielä nimipainatuksen halutessaan. Pipovärejä löytyy 11 erilaista ja uusin pipoväri on Metsänvihreä. Se on ollut todella tykätty tämän syksyn aikana. Rotukuvia löytyy tällä hetkellä noin pari sataa ja lisäämme niitä kysynnän ja toiveiden mukaan.

Te asiakkaat olettekin laittaneet rohkeasti viestiä, mitä rotuja kaipaatte ja me yritämme parhaamme mukaan löytää rotukuvat ja toteuttaa toiveenne. Näin koirarotukuvioiden tarjonta paranee koko ajan.

Koirarotupipoista löytyy myös talvipipo, eli siinä on lämmin ja pehmoinen mikrofleecevuori. Talvipipossa pipovärejä löytyy 3 erilaista: musta, tummanharmaa ja tummanvioletti.

Tutustu tästä talvipipoon: https://nettihattu.fi/tuote/talvipipo-heijastavalla-koiralogolla/

Asiakkailta on tullut myös paljon ihania koiran kuvia Facebook päivityksiimme ja niistä olemme todella iloisia. Koiraystävämme ovat meille kaikille niin tärkeitä ja ne tuovat iloa ja onnea arkiseen aherrukseen.

Meidän perheessä on yhteensä 3 koiraa, meillä oma bretoni Rudi ja tytöllä 2 villakoiramixiä: Waldo ja Coco, jotka sulattavat sydämet samalla sekunnilla, kun ovesta pomppailevat sisälle. Kolmen koiran kanssa elämä on välillä aika sirkustakin, mutta iloista sellaista ja onneksi se on meillä aina vain hetkellistä! 😉

Tervetuloa tutustumaan koirarotupipoihin tästä: https://nettihattu.fi/tuote-osasto/heijastinpipo-koiralogot/