Tämän kevään hitti – tyylikäs lisä pukeutumiseen

Tämän kevään uutuustuote tuubikaulahuivi on osoittautunut hitiksi. Tyylikäs kaulahuivi on isompi ja muhkeampi kuin yksinkertainen tuubihuivi jota Nettihatulla on ollut aiemmin jo valikoimassa. Kaulahuivia voi käyttää sekä ulkotakin päällä että myös sisäpukeutumisessa tuomassa elävyyttä muuhun vaatetukseen.

 

Kuten monet muutkin suosituista tuotteistamme, myös tuubikaulahuivi syntyi asiakkaittemme toiveesta. Kaulahuivi on näyttävä ja miellyttävän tuntuinen lisäelementti pukeutumiseen. Esimerkiksi mustat housut ja paita saavat piristävän ilmeen, kun kaulaan lisätään esimerkiksi vaaleanpunainen ruusukuosinen tuubikaulahuivi.

Ympärysmitaltaan 140cm pitkä kaulahuivi on ommeltu renkaan muotoon, joten siitä ei jää roikkuvia huivinpäitä kuten normaalista kaulahuivista. Tuubikaulahuivi kiedotaan kaulalle kaksinkerroin ja ulkonäöltään se on puffimainen. Korkeutta huivilla on 25cm ja se ommellaan kaksinkerroin, jolloin se on kauttaaltaan kuviollinen.

Kaulahuivia on saatavissa useissa erilaisessa kuosissa. Esimerkiksi pipo ja huivi voi olla samalla kuosilla, jolloin saadaan hauska yhteisvaikutus. Vai mitä olet mieltä esimerkiksi alla olevasta Emilipöllöhuivi + pipo -yhdistelmästä?


Käy tutustumassa kuosivalikoimaan ja tilaa oma kaulahuivi somistaaksesi kaulasi tyylikkäästi ja elävoittääksesi muuta pukeutumistasi!
https://nettihattu.fi/tuote-osasto/kaulahuivit/

Talvipipot talven ulkoiluun

Talvi on tullut ja valkoinen lumi peittää maan täällä Kuusamossa.

Nyt on viimeistään hyvä aika suojata pää ja korvat, ettei kylmä pääse tekemään tuhojaan. Tässä tekstissä kerromme tarkemmin kuviollisista ja heijastavista talvipipoista.

Talvipipomme ovat trikookangasta ja niihin on ommeltu sisään vuori, joka on pehmeää ja joustavaa mikrofleeceä. Näin piposta on saatu kestävä, lämmin ja hengittävä. Talvipipoja saa yksivärisenä joihin voidaan painaa heijastava kuvio tai pelkästään kuviollisena kuten trikoopipojakin. Heijastavia kuvioita löytyy useita erilaisia, jokaiselle varmasti omaan tyyliin sopiva ja mieluinen. https://nettihattu.fi/tuote-osasto/talvipipo-kuviollinen/

Pipoissa löytyy kolme kokoa. Koko kannattaa valita oman päänympäryksen mukaan. Samaan sävyyn voi tilata myös esimerkiksi kuviollisen tai yksivärisen kaulurin.

Pipolla on hyvä viestiä itselleen tärkeitä asioita, sillä pipo tulee huomatuksi. Tyylikäs pipo voi jopa herättää niin paljon kiinnostusta, että saman henkiset tuntemattomatkin ihmiset tulevat juttusille. Esimerkiksi luontoaiheiset pipot ovat erityisen suosittuja.

Kuten parhaat ideat yleensäkin, myös idea talvipiposta tuli asiakkaaltamme. Myös kaulurit tulivat valikoimiin asiakkaiden toiveista, kun pipon lisäksi haluttiin koko setti samasta tyylikkäästä kankaasta. https://nettihattu.fi/tuote-osasto/kaulurit/

Sekä pipot että kaulurit kestävät normaalin konepesun.

Nyt toivotamme sinut tervetulleeksi verkkokauppaamme. Tehtävämme on huolehtia, että sinä ja sinulle tärkeät ihmiset pysytte lämpimänä myös tulevan talven pakkasissa!

Talvipipot löytyy täältä: https://nettihattu.fi/tuote-osasto/talvipipo-heijastavalla-painatuksella/

Pipot logopainatuksella

Syksyn viileneminen näkyy kysynnän merkittävänä kasvuna, kun pipomyynti pääsee kunnolla vauhtiin. Yhtenä merkittävä tuoteryhmänä myymme pipoja omilla logopainatuksilla.

Logopipoja tilaavat pääsääntöisesti seurat, yhdistykset ja ryhmät. Usein yrityksetkin haluavat luoda ryhmähenkeä omalla tiimipipolla. Yhteenkuuluvuus on yksi meidän ihmisten perustarpeista ja yhtenevä vaatetus on yksi hyvä keino lisätä yhteenkuuluvuuden tunnetta.

Logopipojen tilausmäärät vaihtelee 20 kappaleen eristä 500-1000 kappaleen eräkokoihin.
Logopipoihin voidaan painaa logo-, teksti- ja numeropainatuksia. Urheiluseurat haluaa usein pipoihinsa logon toiselle sivulle ja pelinumeron toiselle.

Kuten muutkin pipomme, myös logopipot toteutetaan kotimaisena käsityönä. Mikäli et vielä ole tutustunut tarinaan, miten loihdimme trikookankaasta pipon päähäsi, käy lukemassa Pipojen tuotanto -blogitekstimme. Tekstissä kerromme vaihe vaiheelta, mitä pipolle tapahtuu ennen kuin se kolahtaa postiluukusta kotiisi.

Trikoopipot ovat erityisen suosittuja kestävyyden ja miellyttävyyden vuoksi. Pipot on joustavaa kaksinkertaista trikoota, joka kestää hyvin käyttöä vaikka se puetaan treenin aikana tai jälkeen hikiseen päähän. Pipot kestää myös konepesun 40 asteessa.

Logot voidaan painaa joko heijastavana tai yksivärisenä. Valittavissa on 12 eri pipoväriä ja 4 kokoa joista löytyy jokaiselle porukalle sopiva vaihtoehto.

Ennen lopullista painatusta lähetämme mallikuvan piposta, joten sikaa ei tarvitse ostaa säkissä. Mallikuvasta voidaan varmistaa, että pipo todella on sellainen kuin halutaan. Mallikuvien lähettämisen jälkeen reaktio on yleensä ”WAU JES”, jonka jälkeen pipot lähtevät tuotantoon.

Kappalemäärät ja painatukset vaikuttavat pipojen hintaan. Tapauskohtaisesti hinnat liikkuvat 10-15€ kappalehinnan tuntumassa. Toimitus tapahtuu joko postiin tai kotiovelle. Kysy toimitusvaihtoehdoista tilauksen yhteydessä.

Tutustu logopipoihin lisää painamalla tästä! https://nettihattu.fi/pipo-painatuksella/

Varainhankintaa koululuokille ja urheiluseuroille

Onko varainhankinta teidän perheessä ajankohtainen asia?

Koulu alkaa ja lapset lähtevät taas koulun penkille. Kaksi asiaa tapahtuu tämän jälkeen varmasti: lehdet tippuu maahan ja luokkaretkeen tarvitsisi kerätä rahaa. Tänä syksynä taas pohditaan mitä myytäisiin, kuten viime- ja toissasyksynäkin. Aikaisemmin on myyty vessapaperia, pipareita, sukkia ja karkkeja, mutta välillä kaipaisi myös vaihtelua. Kuulostaako tilanne tutulta? Tunnistamme ongelman, koska koululaisten varainhankinta on tuttua meillekin neljän koululaisen vanhempina. Vessapapereita, sukkia ja karkkeja on meilläkin myyty, jotta lapset pääsevät yhdessä nauttimaan luokkaretkestä.

Omaa tekemistä tarkastelee usein liian läheltä, jotta voisi nähdä ilmiselviä asioita. Olimme tehneet pipoja jo useita vuosia, mutta silti emme olleet oivaltaneet, että pipothan soveltuvat erinomaisesti varainhankintaan.

Emme olisi ehkä vieläkään oivaltanut tätä, ellei pari asiakastamme olisi lähestynyt meitä ja kysynyt, voiko he tehdä varainhankintaa myymällä Nettihatun pipoja. Lamput syttyivät päässämme: yksivärinen pipo heijastavalla painatuksella on tyylikäs ja sopii lapsille, naisille ja miehille. Pipoja on helppo myydä vaikka joka vuosi, sillä ne ovat edullisia ja käyttöaika on melkeimpä ympäri vuoden. Pipot valmistetaan Kuusamossa ja kaikilla tuotteillamme on avainlipputunnus merkkinä suomalaisesta käsityöstä.

*HUOMAA, ETTÄ HEIJASTAVA PAINATUS EI KORVAA HEIJASTINTA! Suosittelemme käyttämään aina heijastinta lisäksi!

Laskimme, että voimme tarjota jokaisesta 19€ hintaisesta piposta 5€ provision. Provisiolla voitte rahoittaa esimerkiksi luokkaretkiä ja nuorten urheilijoiden turnausreissuja.

Käy tutustumassa varainhankintaan tarkoitettujen pipojen kuvastoon. Kuvastosta löytyy yli 50 erilaista painatusta ja pipoista 11 eri värivaihtoehtoa. Löydät kuvaston ja lisätietoja varainhankinnasta alla olevasta linkistä.
https://nettihattu.fi/varainhankinta/

Kotimaista käsityötä

Olemme monessa yhteydessä tuoneet esiin yhtä yrityksemme tärkeimmistä arvoista, kotimaisuutta. Tässä tekstissä kerromme, miksi kotimaisuus on meille tärkeää sekä syyt, miksi tulemme tulevaisuudessakin valmistamaan pipomme Kuusamossa.

Yhteistä hyvinvointia

Sanotaan, että on lottovoitto syntyä Suomeen. Todellisuudessa tämä on paljon enemmän kuin lottovoitto. Olemme oppineet pitämään jopa itsestäänselvyytenä sellaisia palveluita, joita moni maailman ihminen ei ikinä pääse käyttämään.

Koulujärjestelmämme, tieverkoston ylläpito, kirjastot, terveydenhoitopalvelut, yms. rahoitetaan pitkälti verovaroista. Yritykset ovat suurin verovarojen maksaja. Lähteehän jo pelkästään arvonlisäveron muodossa 24% kaikesta myynnistämme valtiolle, eikä tässä vaiheessa ole vielä huomioitu liiketoiminnan tuloksesta maksettavia veroja tai henkilökohtaista verotusta.

Haluamme omalta pieneltä osaltamme maksaa toiminnastamme verot Suomeen ja sitä kautta olla mahdollistamassa hyvinvoinnin ylläpitämistä, jotta jokainen suomalainen saa yhdenvertaisen mahdollisuuden luoda itselleen onnellisen ja hyvän elämän.

Yksi hyvinvoinnin elementti on työ, joka toteutetaan hyvissä ja turvallisissa olosuhteissa, työaikasäädösten mukaan. Lisäksi on tärkeää, että työntekijä saa elämäänsä turvaa ja vakautta varman toimeentulon muodossa. Yrityksemme työllistää kahden yrittäjän lisäksi yhden ulkopuolisen henkilön täyspäiväisesti ja useamman kiireapulaisen sesonkeina ja tätä kautta kannamme pienen, mutta tärkeän korren yhteiseen kekoomme.

Korkea laatu ja joustavuus

Kotimaisuuteen yhdistetään usein korkea laatu. Meille on tärkeää, että Nettihattu saa olla vaalimassa mielikuvaa kotimaisen työn viimeistellystä laadusta ja tyytyväisistä asiakkaista.

Pieni suomalainen yritys kykenee reagoimaan nopeasti asiakkaiden kysyntään ja etsimään tapoja palvella asiakkaita entistä paremmin. Ulkomaalaisten toimijoiden kanssa asioiden setviminen voi usein olla haastavampi ja pitkäaikaisempi prosessi.

Kun suosit suomalaista, voitat itsekin

Meistä jokainen on vastuussa siitä, että työpaikat pysyvät Suomessa ja verorahat maksetaan kotimaiseen kirstuun. Jokainen ostopäätös on samalla päätös, millaisten arvojen mukaan haluat toimia.

Suosi suomalaista ja suosit yhteistä hyväämme. Jokaisella ostopäätökselläsi on työllistävä vaikutus. Valintasi määrittää, missä ja millaisissa olosuhteissa työtä tehdään.

Ostaessasi kotimaisen pipon, voit varmistaa, että pipon tekijälle maksetaan asianmukainen palkka ja hän saa toimia hyvissä työolosuhteissa. Kotimaisuus ei kuitenkaan aina ole edullisin ratkaisu. Esimerkiksi ulkomainen pipo on monesti jopa todella edullinen. Oletko koskaan miettinyt, mistä halpa hinta kertoo?

Kun suosit suomalaista tuotetta, voit selvittää materiaalien alkuperän, tuotteiden turvallisuuden ja työolosuhteet, joissa valmistus tapahtuu.

Kirjoitimme tämän tekstin toivoen sinua tulemaan tietoiseksi ostamiesi tuotteiden alkuperästä ja tekemään enemmän niitä valintoja, jotka lisäävät yhteistä hyvinvointiamme. Tämä koskee sekä pipoja että kaikkia muitakin hankkimiasi tuotteita. Yhdessä voimme varmistaa, että jätämme jälkeemme hyvinvoivan yhteiskunnan.

Pipojen tuotanto

Olet saattanut nähdä hyvältä näyttävän pipon verkkokaupassamme, ostanut sen ja odottanut päivän tai pari, kunnes kirje on saapunut postilaatikkoosi. Lyhyt odotus palkitaan, kun haet kirjeen laatikosta ja innoissasi kaivat esiin ostoksesi! Vielä nopea tyytyväinen peilailu ja aika lähteä ulkoiluttamaan ensimmäistä kertaa uutta pipoasi.

Oletko miettinyt, miten rullalla oleva trikookangas muuttuu päässäsi olevaksi pipoksi? Harva nimittäin tietää, miten monivaiheinen ja kiinnostava tarina on ehtinyt syntyä jo siinä vaiheessa, kun puet pipon ensimmäistä kertaa päähäsi.

Tässä tekstissä näytämme, mitä kaikkia työvaiheita pipon valmiiksi saaminen edellyttää. Haluamme myöskin olla toiminnassamme läpinäkyviä ja osoittaa, kuinka pipomme valmistetaan hyvissä olosuhteissa laadukkaista materiaaleista.

Ensimmäisessä vaiheessa kangas leikataan sopivan mittaisiin paloihin. Yhdestä kokonaisesta kankaan leveydestä saadaan kolme pipoa.

Leikkauksen jälkeen pipo ommellaan kiinni pitkältä sivulta. Tässä vaiheessa muodostuvan sauman väliin ommellaan Nettihattu- ja pesumerkit.

Seuraavaksi tehdään valmistelut seuraavaa työvaihetta varten. Kangaspala käännetään kaksinkerroin siten, että nurja puoli kääntyy päälle eli pesumerkki jää näkyviin.

Nyt pipo leikataan sopivaan korkeuteen. Olemme huomanneet, että asiakkaamme tykkäävät päältä hieman “lörpälleen” jäävästä mallista. Tässä vaiheessa teemme pipon oikeaan muotoonsa.

Viidennessä vaiheessa neulomme päälaelle tulevan sauman, jotta pipon huippu saadaan ommeltua laskoksille.

Vielä ennen viimeistä vaihetta päälaen laskossauma ommellaan kiinni yhdellä saumalla. Langanpäät päätellään, leikataan siistiksi ja pipo on melkein valmis postipakettiin.

Lopuksi pipo käännetään oikein päin ja tuotelaput laitetaan paikalleen. Jos asiakas on valinnut pipoon heijastavan painatuksen se asetetaan paikalleen ja prässätään kiinni. Pipo on nyt valmis toimitettavaksi.

Meille on tärkeää valmistaa pipoja vastuullisesti ja läpinäkyvästi turvallisista materiaaleista. Pipomme valmistetaan aina Suomessa, nyt ja tulevaisuudessa.

Jos haluat myös omaan päähäsi kotimaisen pipon, joka on valmistettu tässä tekstissä esitellyllä tavalla, käy valitsemassa mieluisa malli verkkokaupastamme ja me laitamme täällä Kuusamossa saumurin käyntiin 🙂

https://nettihattu.fi/

Terkuin Sinikka

Blogin avaus – näin yrityksemme sai alkunsa

Arvoisa ystävämme! Olemme jo pidemmän aikaa miettineet blogin perustamista voidaksemme tuottaa asiakkaillemme iloa arjen keskelle. Perheyrityksen arkea pyörittäessä tämä on kuitenkin hautautunut muun tekemisen alle ja jäänyt kauniiksi ajatukseksi.

Nyt aika on kypsä. Facebook-yhteisömme tykkääjämäärä on kasvanut jo lähes 40.000 henkilöön, joten on aika toivottaa sinut tervetulleeksi Nettihattu-blogiin!
Ensimmäisenä tekstinä haluamme kertoa sinulle, miten kuusamolaisen perheenäidin ideasta on syntynyt yksi Suomen suurimmista pipoihin erikoistuneista verkkokaupoista. Kerromme myös siitä, mitkä asiat ovat meille toiminnassamme kaikkein tärkeimpiä. Toivomme tämän tekstin innostavan sinua tavoittelemaan omia unelmiasi, sillä uskomme, että oikeanlaisten ihmisten ympäröimänä ja oikeanlaisen tahtotilan viedessä toimintaa eteenpäin, jokainen meistä voi toteuttaa omat unelmansa. Ehkä joku lukijoista saa pienen lisäpotkun ryhtyä toimeen ja alkaa yrittäjäksi.

Ideasta yrittäjyyteen

Minun nimeni on Sinikka Päivärinta ja olen vastuussa Nettihatun päivittäisestä toiminnasta. Yritykseni työllistää itseni lisäksi yhden työntekijän, äitini Saaran ja lisäksi apunani toimii mieheni Jarno ja kiireapulaisina kolme tyttöämme Niina, Anni ja Nella opiskelujensa ohella. Olemme siis perheyritys Kuusamosta.

Palataksemme Nettihatun juurille, kelataan aikaa taaksepäin reilu 10 vuotta, aina vuoteen 2007. Tuolloin olin toiminut kotiäitinä neljälle lapsellemme yhteensä 11 vuoden ajan ja oli aika palata takaisin työelämään. Yli kymmenen vuoden ajan pois työelämästä oltuani oman jutun löytäminen tuntui kuitenkin haastavalta.
Tuohon aikaan nuorin lapsemme oli viisi ja loput pieniä koululaisia. Olin tottunut olemaan joka päivä vastassa kotiin saapuvia koululaisia, joten ajatus iltapäivisin yksin kotia jäävistä lapsukaisista hirvitti.

Jokainen kuusihenkisen perheen äiti tietää, miten paljon tekemistä perheen arjen pyörittämiseen mahtuukaan ja minulle on aina ollut tärkeää olla lähellä lapsiani heidän kasvaessaan. Lopulta sain idean. Voisin olla kotona vastassa lapsiani, kun työllistäisin itseni kotoa käsin. Olen aina tykännyt käsitöistä ja erityisesti ompelusta olen nauttinut paljon. Päätin perustaa kotivarastoomme pienen ompelimon.

Otin hieman lainaa saadakseni tilattua värikkäitä trikookankaita ja aloin ompelemaan trikoopaitoja. Paikalliset jälleenmyyjät ottivat tuotteeni myyntiin ja hetkeä myöhemmin aloin tehdä myös fleecehattuja. Unelmani oli toteutumassa, sillä sain tehdä kotona töitä ja joka päivä olin vastassa pieniä koululaisia, ohjaten heidät välipalalle ja läksyjen tekoon. Arki sujui mukavasti ja hiljalleen ompelemieni paitojen ja hattujen myyntikin alkoi pyöriä siinä määrin, että sain tuotua omalta osaltani leivän pöytäämme.

Trikoopipojen yllättävä suosio

Kaksi vuotta myöhemmin siskoni heitti idean trikoopipojen tekemisestä. Ennakkoluulottomasti kokeilin ja ilahduin, kun pipoista tulikin varsin kivoja. Jälleenmyyjäni ottivat pipot myyntiin ja asiakkaat ihastuivat heti! Silloin tiesin löytäneeni sen, mitä todella haluan tehdä.

Pipoja alkoi mennä kaupaksi enemmän kuin osasimme odottaa. Se pakotti meidät käymään perheen sisäisen palaverin. Joko jatkaisin pienen kotiompelimon pitämistä tai yhdistäisimme mieheni kanssa voimamme voidaksemme kasvattaa toimintaamme. Todellisuudessa asiassa ei ollut neuvoteltavaa, sillä tiesin löytäneeni viimein oman juttuni.

Vuonna 2011 avasimme verkkokaupan ja samalla perustimme Nettihatun Facebook-sivun. Ne päätökset olivat oikeita, sillä toimintamme on kasvanut tasaisesti. Pelkästään viime vuonna toimitimme yli 20000 pipoa. Ompelimo on siirtynyt pienestä varastosta isompiin tiloihin. Olen kiitollinen, että yhä tänä päivänäkin saan tehdä töitä kotoa käsin.
Minulle pipoissa on tärkeintä se, että voin auttaa ihmisiä näyttämään hyvältä pienellä ostolla. Osa haluaa erottua massasta värikkäällä pipolla, kun taas toiset haluavat osoittaa oman arvomaailmansa esimerkiksi käyttämällä luontokuoseja. Joillekin on tärkeää saada olla osa joukkoa pukeutuessaan esimerkiksi oman urheilujoukkueen värejä ja logoa tunnustavaan pipoon. Lisäksi moni asiakkaamme on lisännyt omaa ja lastensa turvallisuutta pimeällä liikkuessaan pukeutumalla heijastavaan pipoon. Suosittelemme pipon lisäksi käyttämään aina myös oikeaa heijastinta.

10 vuotta yrittäjyyttä

Marraskuussa 2017 saimme juhlistaa 10-vuotista yrittäjäuraani. Oman unelmani toteuttamisen lisäksi olen onnellinen siitä, että olen saanut kasvattaa lapseni näkemään, mitä yrittäjyys on. Jokainen lapsistamme onkin työskennellyt yrityksemme palveluksessa.

Haluan kiittää tästä matkasta jokaista asiakastamme, jolle olemme saaneet toimittaa pipoja vuosien saatossa. Olemme halunneet tarjota asiakkaillemme kauniita, hyvää mieltä ja tärkeää sanomaa välittäviä kuoseja.
Asiakkaidemme lisäksi haluan kiittää yhteistyökumppaneitani ja erityisesti perhettäni, joka on osallistunut liiketoiminnan rakentamiseen. Olemme yhdessä iloinneet onnistumisista ja olen saanut valtavan tuen perheeltäni haastavina aikoina. Jokainen perheenjäseneni on omalta osaltaan ollut tekemässä tästä matkasta merkityksellistä.
Seuraavassa tekstissä näytämme, mitä kaikkea trikookankaalle tapahtuu ennen kuin se löytää tiensä päähäsi pipona. Ole siis kuulolla!

Terkuin Sinikka